Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja vaalia kuvataiteellisia harrastuksia.

Vuosinäyttely 2018

Vuosinäyttely pidettiin lokakuussa Crusellin näyttelytilassa. Mukaan oli ilmoittautunut runsaat 30 yhdistyksen jäsentä. Oli perinteisiä maalauksia, grafiikkaa, tekstiilitöitä sekä keramiikkaa.
86 teosta oli esillä. Jyryttäjänä toimi Uudenkaupungin kulttuurikoordinaattori Petri Hatakka.
Näyttelyn teema oli 2 väriä.
Näyttely ei ollut avoinna kaikkina päivinä ilmoitetun mukaisesti johtuen valvojan sairastumisesta.Vakka-Suomen Taideyhdistyksen jäsenet suorittivat myös valvontatehtävää. Näyttelyyn tutustui n. 270 henkilöä vieraskirjan mukaan.
Taas kerran kiitos kaikille näyttelyyn osallistujille. Näyttely sai kiitosta, mikä lämmittää järjestäjää.